Hyvä Jumala; tuskin voin lukea; onneksi osaan ne ulkoakin; jos ne hukkaisin, voisin ne lukea ulkoa ensimäisestä viimeiseen riviin. Minä olen lukenut ne niin monesti. "Ikkunani, valtavan jasmiinipensaan ympäröimä, jonka kukkaiskuormaa kantavat oksat ojentuvat huoneeseeni, täyttäen sen tuoksulla, on auringonnousuun päin."
Siinä se on, niin se on.
Aurinko nousee tuolta vasemmalta puolelta; sinä olet oikealla puolellani.
"Ylätasanko, jolla asun, on kalteva etelästä pohjoista kohti, vuoristosta tasankoon päin."
Se on niin, täsmälleen.
Niin, tuolla alhaalla, ilmanrannalla, — kiitos, Herra, että päivä, jonka annat, on niin kuultava! — tuolla kaukana on ylätasanko, jossa on erakkomajasi.
Oi, miksi on se vielä niin kaukana, miksi ihmisen katse on niin heikko! Näen satoja valkeita pilkkuja kiiluvan vihreistä metsiköistä; mikä noista valkeista pilkuista on sinun erakkomajasi?
Oi! rakas kyyhky, kallis kyyhky, oi kyyhkyseni, sinä taivaan tytär, sinun on se minulle sanottava.
Minä lähden, rakkaani, minä lähden; jokainen hukattu minuutti on sinun ja minun onneni varastamista; hukata hetkinenkin olisi Jumalan kiusaamista.
Etkö sinäkin menettänyt minua ainoastaan siksi, että jouduit minuuttia liian myöhään?