Lähtiessään ei d'Artagnan tiennyt mitä ajatella; mutta hänen päätänsä ei niinkään hevillä saatu pyörälle, hänellä oli mielessä omat tuumansa.
Hän tapasi Ketty'n portilla ja samoinkuin edellisenä iltana meni hän nytkin hänen luoksensa. Ketty oli saanut paljon nuhteita; häntä oli syytetty huolimattomuudesta. Mylady ei voinut käsittää kreivi de Wardes'in vaitioloa; hän oli käskenyt Kettyä tulemaan hänen luoksensa kello yhdeksän huomisaamuna ottamaan kolmatta kirjettä.
D'Artagnan otti Ketty'ltä lupauksen että hän toisi huomisaamuisen kirjeen hänen käsiinsä; tyttö-parka lupasi kaikki mitä d'Artagnan pyysi; hän oli hurmautunut.
Seuraavana päivänä kello yhdentoista aikaan näki hän Ketty'n tulevan. Hänellä oli kädessä uusi kirje mylady'ltä. Tällä kertaa ei tyttö-parka yrittänytkään estämään d'Artagnan'ia ottamasta sitä.
D'Artagnan avasi kirjeen ja luki seuraavaa:
"Tämä on nyt kolmas kerta kuin kirjoitan teille; ja tämän kirjoitan minä sanoakseni että minä rakastan teitä. Ja täydellisemmäksi vakuudeksi tälle tunnustukselleni lähetän minä kirjeentuojan mukana teille siitä näkyväisen todisteen"...
— Minkä todisteen? huudahti d'Artagnan äkkiä, pysähdyttäen lukemisensa, ja loi leimahtavan silmäyksensä vapisevaan Ketty-parkaan.
— Tämän, vastasi Ketty, vetäen poveltansa pienen rasian ja ojentaen sen d'Artagnan'ille.
D'Artagnan avasi sen kuumeentapaisesti ja otti rasiasta kauniin timanteilla koristetun safiirisormuksen.
— Mitä tämä on? huudahti hän, emäntäsi kosii minua aivan kouraantuntuvalla tavalla.