— Minä! huudahti Athos semmoisella äänellä kuin jos hän olisi polkaissut kyykäärmeen päälle.
— Niin kyllä, sinä! sanoi d'Artagnan puristaen Athoksen kättä. Tiedäthän kuinka me kaikki huolehdimme pienen rouva Bonaciux-raukan kohtalosta. Ketty muutoin ei ole hiiskuva mitään, ethän Ketty? Tiedäppäs, lapsukaiseni, sanoi d'Artagnan, hän on tuon ilkeän marakatin vaimo, jonka sinä näit portilla tänne tullessasi.
— Jumalani! huudahti Ketty, nyt muistan, kuinka minä peljästyin; kunpa hän vaan ei olisi tuntenut minua!
— Kuinka, tuntenutko sinua? oletko siis ennen nähnyt tuota miestä?
— Hän on käynyt kaksi kertaa mylady'n luona.
— Kas sitä! Milloinka?
— Noin pari kolme viikkoa takaperin.
— Aivan oikein.
— Ja eilen illalla kävi hän taas.
— Eilen illalla?