Kun hän vihdoin huomasi ett'ei mitkään viettelyskeinot auttaneet, ja kun olin vannonut ilmoittavani koko maailmalle hänen konnamaiset vehkeensä minua kohtaan, keksi hän pirullisen keinon estääksensä asiaa tulemasta ilmiin.
Kolmannen päivän iltana tuli siihen huoneesen, jossa hän piti minua vankinansa, kaksi naamioittua miestä; toinen niistä oli hän itse; minä tunsin hänet käynnistänsä, äänestänsä ja tuosta pulskasta olennosta, jonka horna on hänelle lahjoittanut ihmiskunnan turmioksi.
— No, sanoi hän minulle, aiotteko pysyä uhkauksessanne ja valassanne?
— Tiedättehän, että puritaani pitää sanansa, sanoin minä; sanani olette jo kuulleet; minä vannon syyttäväni teitä murhaajaksi ja konnaksi. Ristin kautta; minä vannon että, jos koskaan pääsen täältä, haen minä ihmiskunnalta kostoa teille.
— Siinä tapauksessa ilmoitan teille että minulla on eräs keino, jota tosin en tahdo käyttää kuin viimeisessä hätätilassa, ja keino on semmoinen, että minä suljen teidän suunne, tai ainakin toimitan niin, ett'ei kukaan usko teidän sanojanne.
— Minä kokosin voimani vastatakseni hänelle ivanaurulla.
— Pysyttekö vielä valassanne? kysyi hän uhkaavasti.
— Vielä kerran viimeisen vakuutan teille, että maan päällä syytän teitä ihmisten ja taivaassa Jumalan tuomioistuimen edessä.
Silloin kääntyi hän seuralaiseensa ja sanoi:
— Pyöveli, tee velvollisuutesi.