Mylady toisti koneenomaisesti:
— Niin, se on suloista.
— Ja sitä paitsi, jatkoi rouva Bonacieux, on minun kärsimykseni lähellä loppuansa; huomenna, ehkäpä jo tänä iltana, saan minä nähdä hänet ja sitten on kaikki ollutta ja mennyttä.
— Tänä iltana? Huomenna? huudahti mylady, jonka nuo sanat herättivät unelmista; mitä te sillä tarkoitatte? Odotatteko häneltä tietoja?
— Odotan häntä itseänsä.
— Häntä itseänsä, d'Artagnan'ia tänne?
— Juuri häntä itseänsä.
— Ei, se on mahdotonta; hän on kardinaalin mukana La Rochelle'n piirityksessä, eikä palaa Pariisiin ennenkuin kaupunki on valloitettu.
— Niin te luulette; mutta onko mikään mahdotonta minun d'Artagnan'illeni, tuolle jalolle ja rehelliselle aatelismiehelle?
— Oh, minä en voi uskoa teitä.