Samalla hetkellä Oliva kuuli jonkun olevan takanaan ja käännähti. Hänen huoneessaan oli kreivi, joka oli nähnyt, kuinka molemmat naiset tarkastivat toisiaan.
— He ovat toisensa nähneet, — ajatteli hän.
Oliva poistui parvekkeelta kiireesti.
19.
Naapurukset.
Siitä lähtien, kun molemmat naiset olivat toisensa nähneet, ei Oliva, joka oli jo ihastunut naapurinsa sulouteen, enää tekeytynyt kylmäkiskoiseksi, vaan liikkuessaan varovasti kukkiensa keskellä vastasi hymyllä niihin hymyihin, joita hänen osakseen tuli.
Käydessään hänen luonaan ei Cagliostro ollut laiminlyönyt huomauttaa äärimmäisen varovaisuuden tärkeyttä.
— Varsinkin karttakaa naapureita, — oli hän sanonut.
Nämä sanat olivat koleiden rakeiden lailla iskeneet Olivaa, jolle oli jo käynyt mieluisaksi ajanvietteeksi vaihtaa naapurinsa kanssa merkkejä ja tervehdyksiä. Naapureiden karttaminen — sehän oli samaa kuin kääntää selkänsä tuolle viehättävälle naiselle, jonka katse oli niin säkenöivä ja lempeä, jonka kaikki liikkeet olivat houkuttelevia, luopua pitämästä lennätinkeskustelua sateesta ja säästä, rikkoa välit ystävänsä kanssa. Sillä Olivan mielikuvitus kiiti niin vinhaan, että Jeanne oli hänestä jo merkillinen ja rakas olento. Salakavalasti hän vastasi suojelijalleen, ettei koskaan tekisi vastoin tämän tahtoa eikä rupeisi tuttavaksi naapuriensa kanssa; mutta heti kun kreivi oli poissa, asettui hän parvekkeelle sellaiseen asentoon, että naapurin täytyi hänet nähdä.
Kuten helposti käsittää, oli juuri tämä Jeannen mieleen, ja kohta kun Oliva hänelle osoitti ystävyyttä, vastasi hän nyökkäyksin ja lentosuukkosin. Oliva koki parhaansa mukaan olla näiden kohteliaisuuksien arvoinen ja pani merkille, että naapuri oleskeli melkein yhtä mittaa akkunansa ääressä, lähetti hänelle ulos mennessään jäähyväiset ja palatessaan taas tervehdyksen ja näytti siis kohdistaneen kaikki rakastettavat ominaisuutensa parveketta kohti. Tällaisissa oloissa oli odotettava, että pian yritettäisiin lähestyä, ja asian kulku oli seuraava.