— Anteeksi, hyvät herrat, mutta sallikaa minun täyttää eräs kohteliaisuus, jonka olen velkaa.
Ja siirtyen oikean rivin puolelta vasemmalle hän astui suoraan Filipiä kohti, joka ei liikahtanut paikaltaan.
— Herra de Taverney, — sanoi hän tervehtien vielä kohteliaammin kuin äsken, — minun olisi pitänyt kiittää teitä myötätunnosta, jota osoititte sairauteni aikana, mutta saavuin tänne vasta eilen.
Filip punastui, silmäili häntä ja laski sitten katseensa maahan.
— Saan sen kunnian, monsieur, — jatkoi Charny, — että huomenna tulen luoksenne vieraisille. Toivoakseni ei teihin ole jäänyt minua vastaan pahaa mieltä.
— Ei vähääkään, monsieur, — vastasi Filip.
Charny aikoi juuri ojentaa kätensä, jotta Filip tarttuisi siihen, mutta silloin rummun pärrytys ilmoitti kuningattaren saapuvan.
— Tuolta tulee kuningatar, — sanoi Filip hitaasti, vastaamatta Charnyn ystävälliseen kädenliikkeeseen, ja painosti näitä sanoja kumarruksella, joka oli pikemmin surunvoittoinen kuin kylmä.
Hieman hämmästyneenä Charny kiirehti ystäviensä joukkoon oikealle puolelle. Filip pysyi paikallaan, ikäänkuin hänet olisi pantu vartijaksi.
Kuningatar läheni. Hänen nähtiin hymyilevän useille ja ottavan vastaan tai käskevän vastaanottamaan anomuskirjeitä, sillä jo kaukaa hän oli huomannut Charnyn, josta ei enää hellittänyt katsettaan, ilmaisten ystävyyttään sillä avomielisyydellä, joka vihamiesten silmissä oli julkeutta, ja samalla hän lausui kaikkien kuullen: