Kuningas luki tämänkin ilmoituksen, kauhistui ja laski kätensä hervottomina.
— Kolmas todistaja, — jatkoi Provencen kreivi tyynesti, — on itäisen portin vartija. Hän sanoo nähneensä kuningattaren sillä hetkellä, kun hänen majesteettinsa meni ulos äsken mainitusta portista. Vieläpä hän ilmoittaa, mikä puku oli kuningattaren yllä; lukekaa itse, sire. Edelleen hän mainitsee, ettei voinut erottaa, kuka se kavaljeeri oli, jonka kuningatar jätti — niin tähän on kirjoitettu — mutta päältäpäin se oli ollut joku upseeri. Tämä asiakirja on myös allekirjoitettu. Hän lisää merkillisen seikan, nimittäin sen, ettei ilmoitusta kuningattaren käynnistä siellä voi epäillä, koska mukana oli rouva de la Motte, hänen majesteettinsa ystävä.
— Kuningattaren ystävä! — huudahti kuningas vimmastuneena. — Niin, tähän on todellakin niin kirjoitettu.
— Sire, älkää panko sitä rehellisen palvelijan viaksi, hän on ollut vain liiaksi innokas. Hänen toimensa on vartioida, ja hän vartioi; valvoa, ja hän valvoo.
— Viimeinen asiakirja, — jatkoi Provencen kreivi, — näyttää kaikkein selvimmältä. Sen on kirjoittanut lukkoseppä, jonka huolena on tarkastaa, ovatko kaikki portit lukossa iltasoiton jälkeen. Tämä mies — teidän majesteettinne tunteekin hänet — vakuuttaa nähneensä kuningattaren menevän erään kavaljeerin kanssa Apollo-kylpylään.
Kuolonkalpeana ja tukehtumaisillaan raivosta kuningas riuhtaisi paperin veljensä kädestä ja luki. Sillä aikaa Provencen kreivi jatkoi:
— Tosin rouva de la Motte seisoi ulkopuolella, parinkymmenen askeleen päässä, eikä kuningatar viipynyt sisällä kuin tunnin verran.
— Kuka se kavaljeeri oli? — huusi kuningas.
— Sire, nimeä ei näy tässä ilmoituksessa, vaan teidän majesteettinne tarvitsee lukea viimeinen asiakirja, joka on hallussani. Sen on antanut eräs metsänvartija, joka väijyi ympärysmuurin takana lähellä Apollo-kylpylää.
— Päivätty seuraavana päivänä, — huomautti kuningas.