Jeanne totteli.
— Viekää ne kardinaalille. Kiittäkää häntä sitäpaitsi. Sanokaa hänelle, että toimitan sitten kuukausittain saman verran. Koroista sovitaan myöhemmin. Tällä tapaa saan sen koristeen, joka oli niin mieleeni, ja jos itselleni tuleekin pulaa sen maksamisesta, en ainakaan toimita kuninkaalle mitään pulaa.
Sitten hän jälleen mietti hetkisen.
— Ja lisäksi, — jatkoi hän, — olen saanut sen uskon, että minulla on hienotunteinen ystävä, joka tahtoo minua palvella… ja sellainen ystävätär, joka aavistaa toivomukseni.
Samalla hän ojensi kätensä Jeannelle, joka riensi sitä suutelemaan. Kreivittären tehdessä jo lähtöä lisäsi kuningatar kuiskaten, ensin hetken epäröityään, kuin pelkäisi sanottavaansa:
— Saatte kardinaali de Rohanille huomauttaa, että hän on tervetullut Versaillesiin ja että tahdon hänelle lausua kiitokseni.
Jeanne kiirehti pois, ei ainoastaan huumaantuneena, vaan hullaantuneena riemusta ja tyydytetystä ylpeydestä, puristaen rahoja kuin korppikotka saalistaan.
4.
Kuningattaren lompakko.
Siitä onnesta, sanan aineellisessa ja henkisessä merkityksessä, mikä nyt oli Jeanne de Valoisilla hallussaan, saivat aluksi tuntuvimman vaikutelman ne hevoset, jotka toivat hänet takaisin Versaillesista. Jos koskaan hevoset ovat kilpatantereella kiitäneet palkinnon vuoksi, niin oli nyt siihen ponnistukseen pantu nämä vaivaiset kaksi vuokrahevosta. Kreivittären kiihoittamana ajuri luulotteli niille, että ne olivat Elis-maakunnan keveimpiä nelijalkaisia ja että nyt tarjottiin palkinnoksi kaksi talenttia kultaa isännälle ja kolminkertainen annos ohrajyviä niille itselleen.