— Kukaties, — vastasi sääliväinen Hubert, — he tarkoittivat, että jos kardinaali vapautetaan, se on hänelle onnen päivä.
— Luulette siis, että hänet vapautetaan? — huudahti Jeanne puristaen kätensä nyrkkiin.
— Voihan niin sattua.
— Kuinka sitten minun käy?
— Teidänkö, madame… miksi ei teidän käy kuten hänenkin?
— Merkillinen luulo, — mutisi Jeanne palaten akkunan ääreen.
— Kuulkaapa, madame, — sanoi hänelle vartija, — minusta teidän ei sopisi tuolla tavoin kiihoittaa itseänne lausumilla, jotka ulkoa kuuluvat niin epäselvästi. Seuratkaa vain neuvoani ja pysykää levollisena, kunnes asianajajanne tai herra Frémyn tulee lukemaan…
— Tuomiotani… Ei, ei!
Ja Jeanne kuunteli jälleen.
Siitä kulki ohitse muuan nainen ystävättäriensä seurassa, juhlamyssyt päässä ja suuret kukkavihot käsissä. Ruusujen tuoksu kohosi virkistävänä balsamina Jeanneen asti, joka hengitti sitä ahneesti.