Kansanjoukko pysyi myös ääneti joko hyväksyen näkemänsä tai kauhun mykistämänä, eikä poistunut pihalta, ennenkuin oli nähnyt vankilan porttien sulkeutuvan Jeannen jälkeen ja mestauslavaa ruvettavan purkamaan ja täysin varmistunut siitä, ettei ollut jälkinäytöstä tähän kaameaan murhenäytelmään, joka oli parlamentin toimesta kansalle ilmaiseksi esitetty.
Poliisit pitivät silmällä katselijain viimeisiäkin vaikutelmia; heidän käskynsä olivat niin selvät, että olisi ollut mieletöntä kiistellä heidän sauvoilla ja käsiraudoilla vahvistettua järkeänsä vastaan. Jos siis jokin vastaväite tehtiin, pysyi se asianomaisen hiljaisessa mielessä.
Vähitellen piha sai tavallisen rauhallisuutensa, ja kansanjoukon hajaannuttua sattui vain sillan äärimmäisessä päässä kahden nuoren, ajattelemattoman miehen kesken heidän poistuessaan seuraava puhelu:
— Uskotteko todellakin, Maximilien, että pyövelin poltinraudalla merkitty nainen on rouva de la Motte?
— Niin sanotaan, mutta en minä ainakaan usko… vastasi heistä kookkaampi.
— Pidätte siis varmana, ettei se ollut hän? — lisäsi toinen, pienikokoinen, arkakatseinen mies, jolla oli pyöreät, loistavat silmät kuin yölinnulla ja lyhyeksi leikattu, rasvainen tukka. — Niinpä niin, se lienee ollut joku muu kuin rouva de la Motte. Tyrannien kätyrit ovat säästäneet rikostoveriaan. Vapauttaakseen Marie-Antoinetten syytteestä he keksivät jostakin Oliva nimisen naikkosen, joka tunnusti itsensä portoksi; yhtä hyvin he ovat voineet löytää luulotellun rouva de la Motten, joka otti väärennyksen niskoilleen. Tosin voisi väittää, että poltinmerkki on todellinen. Joutavia! Se oli vain ilveily, josta uhri ja pyöveli saavat maksun, tosin runsaan maksun, mutta siinä kaikki.
Tämän miehen seuralainen kuunteli päätään pudistaen ja hymyili vastaamatta.
— Mitä arvelette? — kysyi pieni, ilkeännäköinen mies. — Ettekö ole samaa mieltä?
— Tuntuu liian paksulta se olettamus, että joku suostuisi ottamaan poltinmerkin rintaansa, — vastasi toinen, — eikä äskeistä tapausta ole todistettu ilveilyksi. Olettehan te lääkäri ja haistoitte kaiketi palavan lihan käryä. Ilkeä muisto, sen myönnän.
— Sanon teille, että se on vain rahakysymys; se rikollinen oli tuomittu saamaan poltinmerkin jostakin muusta syystä ja sai hyvän palkinnon siitä, että otti lausuakseen muutaman mahtipontisen sanan, ja sitten pantiin kapula suuhun, kun hän oli vähällä puhua liikoja…