— Ansioita ei teiltä varmaan puutu, oletan? Te olette palvellut kuningasta?
— Viisitoista vuotta. Minä olen ollut marskin ajutanttina; me olimme yhdessä Mahonin sotaretkellä, ja meidän ystävyytemme alkoi… niin, malttakaahan… Filipsburgin kuuluisan Piirityksen aikana, siis vuonna 1742 tai 1743.
— Ah, mainiota, — sanoi Balsamo; — te olitte läsnä Filipsburgin piirityksessä… Niin minäkin.
Vanhus suoristihe tuolissaan pystyyn ja katsoi Balsamoa kummastuneena vasten naamaa.
— Anteeksi, — sanoi hän; — mutta miten vanha te olette, hyvä vieraani?
— Oh, minulla ei ole ikää, — sanoi Balsamo ja ojensi lasiaan, että
Andréen kaunis käsi kaataisi siihen maraskiini-liköörin.
Parooni ymmärsi vieraan vastauksen omalla tavallaan ja luuli, että
Balsamolla oli jokin oma syynsä olla ikäänsä mainitsematta.
— Monsieur, — virkkoi hän, — suvaitkaa minun sanoa, että te ette näytä olevan Filipsburgin aikuisen soturin iässä. Siitä piirityksestä on kahdeksankolmatta vuotta. Ja ellen erehdy, olette te enintään kolmenkymmenen ikäinen mies.
— Oh, Herra paratkoon, kukapa nyt ei olisi kolmenkymmenen ikäinen, — sutkautti matkustaja.
— Minä, hitossa! — huudahti parooni. — Sillä siitä on juuri kolmekymmentä vuotta, kun olin siinä iässä.