Nicolen silmät olivat kauhusta pyöreät.
— Kukapa tietää! — virkkoi Balsamo niin vakavalla äänellä, että kamarineitsyt tuli nyt asiasta aivan vakuutetuksi.
— Mutta kuulkaahan, totta puhuen, herra parooni, — alkoi vanhus, joka näytti tahtovan päästä asiasta täysin selville, — oletteko te kolmeakymmentä vuotta vanhempi? Te ette todellakaan näytä siltä.
— Monsieur, — sanoi Balsamo, — uskotteko minua, jos sanon teille jotain sangen epäuskottavaa?
— Sitä en lupaa, — virkkoi parooni pudistaen ivallisen näköisenä päätään, kun taas Andrée kuunteli pelkkänä korvana. — Minä olen kovin heikkouskoinen mies, sen teille ilmoitan.
— Mitä varten te siis teette minulle kysymyksen, kun ette tahdo kuunnella vastausta?
— No niin, minä uskon, sanon. Oletteko siihen tyytyväinen?
— Silloin toistan teille samaa, mitä jo äsken sanoin. Minä en ole teitä ainoastaan nähnyt, vaan tuntenutkin Filipsburgin piirityksen aikana.
— Te olitte silloin pieni lapsi?
— Kaiketikin.