Tuokion päästä kuului Andrée käyttelevän voimakkaasti klaveerinsa näppäimiä.
Balsamo oli silmillään tarkoin seurannut, kun Andrée meni hoippuen ruokasalin läpi.
— Hyvä, — lausui Balsamo riemuiten, kun Andrée oli kadonnut huoneesta, — nyt voin sanoa kuten Arkimedes: Heureka![29]
Mikä se Arkimedes on? — kysyi parooni. Muuan kunnon tiedemies, jonka minä tunsin kaksituhattasataviisikymmentä vuotta sitten, — vastasi Balsamo.
7.
Heureka.
Ehkäpä tuntui tämä kerskailu paroonista liialliselta tai kenties hän ei sitä ymmärtänyt tai jos hän sen ymmärsi, saattoi hän nyt olla halukas pääsemään tuosta omituisesta vieraastaan. Niin vain oli asianlaita, että isä katseli Andréeta, kunnes tämä oli poistunut, ja kun klaveerin ääni sitten ilmaisi hänelle, että Andrée askaroi jo toisessa huoneessa, niin tarjoutui hän toimittamaan Balsamolle kyydin täältä lähimpään kaupunkiin.
— Minulla on, — sanoi hän, — hevoskaakki, joka ehkä heittää sillä matkalla henkensä, mutta kerran se tapahtuu kuitenkin. Ja te saatte ainakin kunnollisen yösijan. Taverneyssä on kyllä huoneita ja sänkyjä, mutta minä ymmärrän vierasystävyyden omalla tavallani. Hyvää tai ei mitään, se on minun tunnuslauseeni!
— Karkoitatte siis minut pois? — kysyi Balsamo salaten hymyyn harmia, jonka ehdotus hänelle toi. — Pidättekö minua haitallisena ihmisenä?
— En, pardieu, vaan kohtelen kuten ystävää tulee, hyvä vieraani. Päinvastoin käyttäytyisin pahoin, jos tahtoisin majoittaa teidät tänne yöksi. Sanon tämän teille suureksi surukseni ja rauhoittaakseni tuntoani, sillä minä olen teihin todellakin suuresti mieltynyt.