— Hyvää yötä, monsieur.
— Hyvää yötä. Vielä seikka, pitäkää huolta, että ajoneuvoni ovat varmassa turvassa.
— Oh, herra saa olla aivan huoletta.
— Jos kuulisitte niistä jonkinlaista ääntä tai näkisitte niistä valoa, niin älkää peljästykö. Niissä asuu muuan vanha, halvattu palvelijani, jota minä kuljetan mukanani ja jolle on järjestetty asunto vaunujen peräpuolelle. Pyytäkää myös hra Gilbertiä, ettei hän häntä häiritsisi, ja ilmoittakaa, pyydän, ettei hän poistuisi linnasta huomisaamuna ennenkuin olen saanut puhutella häntä. Muistatteko nyt kaiken tämän, ystäväni?
— Oh, aivan varmaan. Mutta lähteekö herra täältä niin pian?
— Miten sattuu, — vastasi Balsamo hiukan hymyillen. Mutta oikeastaan minun pitäisi olla Bar-le-Ducissa huomis-iltana.
La Brieltä pääsi alistuva huokaus. Hän katsahti vielä kerran vuodetta ja meni sitten kynttilä kädessä uunin luo ja aikoi sytyttää kaikki siinä olevat paperit, saadakseen tuon suuren ja kostean huoneen hiukan lämpimäksi, sillä puita ei ollut.
Mutta Balsamo esti hänet.
— Ei, — sanoi hän, — antakaa noiden vanhojen lehtien olla paikoillaan. Jos en nuku, niin luen niitä ratokseni.
Balsamo meni ovelle ja kuunteli vanhan palvelijan askeleita, jotka nyt narisuttivat portaita. Pian kuuluivat nuo askeleet hänen päänsä päältä. La Brie oli joutunut huoneeseensa.