"No niin", tuumi hän kahden vaiheella, kumpi näistä käsityksistä olisi oikea, "jos asianlaita on siten, nautin minä niinkuin muutkin tuosta turmeluksesta tai käytän hyväkseni hänen aistipetostaan, kun se tarjoutuu. Ja koska enkeli heittää tuulten revittäväksi puhtaudenvaatteensa, niin minäkin tahdon tilkun hänen siveydestään."
Gilbert oli tällä kertaa tehnyt lopullisen päätöksensä ja hän aikoi rynnätä saliin. Mutta juuri kun hän oli astumassa kynnyksen yli, ilmestyi pimeydestä käsi, joka tarttui lujasti häntä käsivarteen.
Gilbert kääntyi kauhistuneena ja hänestä tuntui kuin olisi sydän ollut halkaista hänen rintansa.
— Ah, jokos sain sinut kiinni, hävytön! — sähähti hänelle korvaan vihastunut ääni. — Koetapas vielä kieltää, ettet käy kohtauksissa hänen kanssaan, koetapas kieltää, ettet rakasta häntä…
Gilbertillä ei ollut voimaa edes pudistaa kättään päästääkseen sitä irti pitimistä.
Ja kuitenkaan eivät ne pitimet olleet niin lujat, ettei hän olisi jaksanut niitä rikkoa. Se ruuvipihti oli ainoastaan nuoren tytön käsi. Nicole Legay se vaan oli Gilbertin kammitsoinut.
No niin, mitä nyt siinä taas tahdot? — kysyi Gilbert aivan hiljaa, mutta kärsimättömänä.
Ah, haluatko, että sanon sen täyttä suuta, siltä tuntuu? — virkkoi
Nicole kovalla äänellä.
Ei, ei, haluan päinvastoin, että olet hiljaa, — vastasi Gilbert kiristäen hampaitaan ja vetäen Nicolea muassaan eteiseen.
— Hyvä, tule sitten kanssani.