— Joutavia! — vastasi hän hymyillen halveksuvasti. — Kuka meidät yllättäisi? Neitikö? Kyllä maar, hän mahtaa tosiaan olla mustasukkainen moisesta hienosta herrasta. Ikävä kyllä hänelle, ihmisiä, joiden asiat tiedetään, ei meidän tarvitse peljätä. Ah, Andrée-neiti mustasukkainen Nicolelle! Sitä kunniaa en luullut koskaan saavani!
Ja nauru, väkinäinen ja hirveä kuin myrskyn ulvahdus, peljästytti nyt Gilbertiä paljoa enemmän kuin mitkään sättimiset tai uhkaukset olisivat tehneet.
— Minä en suinkaan pelkää neitiä, Nicole, vaan pelkään sinun kohtaloasi.
— Niin, se on totta, sinä olet aina sanonut minulle, ettei sellaisessa ole mitään pahaa, josta ei tule julkista häpeäjuttua. Filosoofit saattavat joskus olla jesuiittoja. Muuten sanoi Annonciade-luostarin rippi-isäkin jo samaa kuin sinä, ja hän sanoi sen minulle ennenkuin sinä. Siksi kai sinä käyt kohtauksissa neidin kanssa öiseen aikaan. Joutavia, riittää jo tuollaiset syyt… Tule kamariini, minä tahdon niin.
— Nicole, — alkoi Gilbert hammasta purren.
— Niin, — virkkoi tyttö, — entä sitten?…
— Varo itseäsi!
Ja Gilbert teki uhkaavan liikkeen.
— Oh, minä en pelkää; sinä olet lyönyt minua jo kerran ennenkin, mutta siksi, että olit silloin mustasukkainen. Sinä rakastit minua siihen aikaan. Se oli viikko lempikuukautemme loputtua, ja minä annoin lyödä itseäni. Mutta nyt minä en enää anna. En, en, en, sillä sinä et minua enää rakasta. Ja nyt olen minä vuorostani mustasukkainen.
— Ja mitä sinä aiot tehdä? — kysyi Gilbert tarttuen tytön ranteeseen.