— Oh, minä huudan niin kovasti, että neiti tulee ja kysyy sinulta, millä oikeudella sinä annat Nicolelle samaa, jota sinä et saa antaa enää nykyään muille kuin hänelle. Päästä siis irti, neuvon sinua.
Gilbert päästi Nicolen käden. Sitten otti hän tikapuut, veti niitä varovasti perässään ja pystytti ne paviljonki-rakennuksen seinää vastaan sillä tavoin, ette ne osuivat Nicolen ikkunaan.
— Katso, miten kohtalo on muuttuvainen, — sanoi Nicole; — tikapuut, joita aiottiin luultavasti käyttää neidin huoneeseen noustessa, ovat nyt sievästi tarpeen laskeuduttaessa Nicolen ullakkokamarista. Miten se maistuu itserakkaudestani hyvältä!
Nicole tunsi nyt olevansa voimakkaampi; sentähden hän kiiruhti hätiköivästi riemuaan ilmaisemaan, kuten naiset aina, naiset, jotka saavat sitten kalliisti maksaa ensimäisen liian aikaiseen julistetun voittonsa, elleivät tosiaan ole voimakkaampia hyvässä tai pahassa.
Gilbert tunsi asemansa tukaluuden; niin ollen mietti hän nuorta tyttöä seuratessaan valmiiksi kaikki keinonsa sen taistelun varalta, johon hän varustautui.
Ja varovaisena miehenä hän tahtoi ensinnäkin olla varma kahdesta seuraavasta seikasta.
Ensimäinen niistä oli seikka, jonka hän nyt näki neiti de Taverneyn ikkunan alitse kulkiessaan, nimittäin, että neiti oli yhä salissa.
Toinen jälleen, josta hän otti selvän Nicolen kamariin tullessaan, oli, että hän saattoi niskojaan taittamatta päästä ikkunasta tarvittaessa tikapuiden ensimäiselle kapulalle ja siitä luisua helposti alas maahan.
Nicolen kamari ei koruttomuudessaan ollut suuresti muista rakennuksen huoneista eroava.
Se oli ullakkokamari, jonka seinät olivat peitetyt harmaalla, vihreäkuvioisella paperilla. Telttasänky ja suuri kurjenmiekkakukka, joka oli asetettu ikkuna-aukon ääreen, olivat sen ainoat huonekalut. Näiden lisäksi oli Andrée lainannut Nicolelle valtavan suuren vaatteensäilytys-lippaan, jota kamarineitsyt käytti samalla kaappina ja pöytänä.