— Entä sitten?
— Hm, vaikka neiti ei ole vasta kuin kuudentoista, ettekö tekin ajattele joskus naimisiin menoa?
— Mistä sinä luulet sellaista huomanneesi? — kysyi Andrée ankarasti.
Nicole avasi jo suunsa antaakseen jonkun rohkean vastauksen, mutta hän tunsi Andréen, hän tiesi, että hän katkaisisi sillä tavalla jyrkästi koko selvittelyn, joka ei ollut vielä edistynyt tarpeeksi pitkälle; hän siis muutti aikomustaan.
— Tosiaankaan, enhän minä voi tietää, mitä neiti ajattelee, minä olen vaan maalainen ja olen luonnonmukainen.
— Sepä kummallinen sanantapa.
— Miten niin? Eikö ole luonnon mukaista rakastaa jotakuta ja antaa toisen rakastaa?
— Hyvin uskottavaa; entä sitten?
— Niin, minä rakastan jotakuta.
— Ja joku rakastaa sinua?