Parooni pudisti päätänsä.

— Te epäilette, huomatakseni? — kysyi Balsamo.

— Hohoi, kunnon vieras, minun täytyy tunnustaa, että olette tekemisissä kaikkein paatuneimman heikkouskoisen kanssa…

Juuri tällä hetkellä vanha parooni kääntyi sitä paviljonki-rakennusta kohti, jossa hänen tyttärensä asui, ilmoittaakseen myöskin Andréelle vieraan ennustuksen. Ja juuri silloin hän huusi:

— Andrée, Andrée!

Tiedämme jo, miten tytär vastasi isänsä kutsuun ja miten Balsamon lumoava katse veti hänet ikkunan ääreen.

Nicole seisoi myöskin paikalla ja katseli hämmentyneenä la Brietä, joka iski hänelle silmää, ja koetti ymmärtää asiaa.

— On peijakkaan vaikea uskoa tuollaista, — toisti vanha parooni, — ja jos en näe omin silmin…

— No, koska ehdottomasti tahdotte nähdä omin silmin, niin kääntykääpä, — sanoi silloin Balsamo ja nosti kätensä ja viittasi puistokujaa kohti, jonka päässä läheni joku ratsastaja täyttä neliä niin että tanner tärisi hevosen kavioitten iskuista.

— Kas, — huudahti parooni, — toden totta!