— Monsieur Filip! — huudahti Nicole kohoten varpailleen.
— Meidän nuori isäntämme! — urahti la Brie iloisesti.
— Veljeni, veljeni! — huusi Andrée ojentaen ratsastajaa kohti ikkunasta käsiään.
— Olisikohan tuo teidän poikanne, herra parooni? — kysyi Balsamo välinpitämättömästi.
— On, tuhat tulimmaista, se on hän! — vastasi parooni aivan ällistyneenä.
— Se on alkua, se, — sanoi Balsamo.
— Oletteko te tosiaankin noita? — kysyi parooni.
Voiton hymy värähytti muukalaisen huulia.
Hevonen isoni katsojain silmissä isonemistaan; he näkivät sen karahuttavan pian lehtikujan viimeisten puiden ohitse, vaahdon vallassa ja hienon huurun ympäröimänä. Ja se juoksi yhä vielä, kun nuori, keskikokoinen upseeri, räiskyneen lian vallassa ja kasvot kiivaasta ajosta hehkuen hyppäsi alas juoksijansa seljästä ja riensi isäänsä tervehtimään.
— Oi, peijakas, oi peijakas! — huudahteli parooni, jonka epäuskoiset periaatteet olivat saaneet kolauksen.