— Nimittäin minä, isä, — sanoi Filip, nähdessään epäilyksen jäännöksen vanhuksen kasvoilla. — Se olen minä, minä todellakin!
— Kyllä niin, — vastasi vanha parooni; — senhän, mordieu, näen!
Mutta mikä sinut tänne lennättää?
— Isäni, — lausui Filip, — suuri kunnia kohtaa meidän kotiamme.
Vanhus kohotti päätänsä.
— Loistava vieras on matkalla Taverneyhin. Tunnin kuluttua on Marie Antoinette-Josephe, Itävallan arkkiherttuatar ja Ranskan dauphine, täällä!
Paroonin kädet vaipuivat alas, ja yhtä nöyränä kuin hän äsken oli ollut pisteliäs ja ivallinen kääntyi hän nyt Balsamon puoleen:
— Anteeksi, — sanoi hän.
— Monsieur, — virkkoi Balsamo kumartaen de Taverneylle — jätän teidät kahden kesken poikanne kanssa. On pitkä aika viime tapaamisestanne, ja teillä lienee tuhannenkin seikkaa toisillenne kerrottavaa.
Sitten Balsamo kumarsi Andréelle, joka ryntäsi nyt veljeään vastaan, ylen iloissaan hänen saapumisestaan. Ja sen jälkeen lähti hän paikalta, annettuaan Nicolelle ja la Brielle jonkin merkin, jonka nämä luultavastikin ymmärsivät, sillä he seurasivat Balsamoa ja katosivat hänen perästään lehtikujan puiden taakse.
13.