Seikkailu! — toisti Andrée; — kerro meille se. — Niin, seikkailu, josta sellaisenkin ihmisen pitäisi kiittää Jumalaa, joka on unohtanut, että hän on meidän vapahtajamme ja isämme.
Parooni työnsi huuliaan pitkälle niinkuin ainakin mies, joka epäilee, suvaitseeko ihmisten ja maailman ylimmäinen hallitsija luoda silmiäänkään alas häneen ja sekautua hänen asioihinsa.
Andrée taas ei epäillyt lainkaan, kun näki Filipin suuren ilon. Ja hän puristi hänen kättään kiitokseksi uutisesta ja tulevasta onnesta, jota veli näytti nyt toivovan, ja mutisi:
— Veikko, kunnon veikko!
— Veikko, kunnon veikko, — matki parooni, — Andrée tuntuu vaan olevan tyytyväinen siihen, mitä meille tapahtuu!
— Mutta katsokaa nyt, isä, kuinka Filip näyttää onnelliselta!
— Siksi että Filip-herra on haaveilija; mutta minä, joka onneksi tai onnettomuudeksi punnitsen asioita, — sanoi de Taverney luoden apean silmäyksen salinsa huonekaluihin, — minä en huomaa tässä mitään viehättävää.
— Te arvostelette asiaa toisin, kunhan kerron, mitä minulle on tapahtunut, — vastasi nuorukainen.
— Kerro sitten, — murisi vanhus.
— Niin, kerro, Filip, — toisti Andrée.