Veli ja sisar eivät tarkoin kuulleet muuta kuin viime sanat, mutta he katsahtivat rauhattomina toisiinsa.
— Antaa hänen tulla vaan, — hoki parooni de Taverney.
— Hän ei voikaan viipyä kauan enää, — sanoi Filip. — Minä ratsastin suoraan Pierrefitten metsän läpi joutuakseni edes muutamaa minuuttia ennen saattuetta, joten se ei voi olla etäällä.
— Siis ei ole aikaa hukata, — huudahti parooni.
Ja sukkelasti kuin kaksikymmen-vuotias poika poistui parooni salista, juoksi keittiöön, tempaisi liedestä palavan kekäleen ja ryntäsi rehuvajaan, joka oli täynnä kuivia olkia, apilasta ja rehupapua. Hän lähestyi jo kekäle kädessä heinäkasaa, kun Balsamo ilmestyi hänen taakseen ja tarttui häntä käsivarteen.
— Mitä te teette, monsieur? — sanoi hän riistäen kekäleen pois vanhuksen käsistä; — Itävallan arkkiherttuatar ei ole toki mikään Bourbonin konnetaabeli, jonka tulo saastuttaisi talon niin, että sen polttaa mieluummin kuin antaa hänen astua sisälle.
Vanhus seisahtui paikalleen kalpeana ja vavisten, eikä hymyillyt niinkuin tavallisesti. Hänen oli täytynyt ponnistaa kaikki voimansa tehdäkseen äskeisen päätöksensä, kunniansa puolesta, ainakin sillä tavoin kuin hän sen käsitti, päätöksen, joka olisi muuttanut vielä siedettävän köyhyyden suorastaan kurjuudeksi.
— Kiiruhtakaa, monsieur, — virkkoi Balsamo, — te ette ennätä muuta kuin riisua tuon aamunuttunne ja pukeutua soveliaammin. Siihen aikaan kuin minä Filipsburgin piirityksen päivinä tunsin parooni de Taverneyn, oli hänen rinnassaan Ludvig Pyhän suur-risti. Ja minä en tiedä takkia, joka ei olisi komea ja hieno, kun sitä se kunniamerkki kaunistaa.
— Mutta, monsieur — sanoi de Taverney, — nyt saa dauphine nähdä seikan, jota minä en tahtonut näyttää edes teillekään, sen, että minä olen onneton.
— Olkaa huoletta, parooni; hän saa muuta ajattelemista, niin ettei hän huomaa, onko teidän talonne uusi vai vanha, köyhä vai rikas. Olkaa ystävällinen vieraille, monsieur, se on ylimysvelvollisuutenne. Mitä hänen kuninkaallisen Korkeutensa viholliset ajattelisivatkaan, ja niitä hänellä on paljon, jos hänen ystävänsä polttavat linnansa päästäkseen ottamasta häntä kattonsa alle? Älkäämme jo etukäteen hankkiko itsellemme tulevia vihoja, monsieur; kullakin päivällä on oma surunsa.