Kukaan nainen ei ole kumartanut sirommin kuin hän; ei koskaan kuningatar ole tervehtinyt niin taiteen sääntöjen mukaan kuin hän. Kumartaen päätään yhden ainoan kerran kymmenkunnalle hengelle, antoi hän tällä yhdellä ainoalla nyökäyksellä kullekin heistä arvon, jonka he kukin erikseen ansaitsivat.
Tänä päivänä oli Marie-Antoinettella hänen naisellinen katseensa ja naisellinen hymynsä, jopa lisäksi onnellisen naisen katse ja hymy. Hän oli päättänyt koko päivän unohtaa olevansa dauphine, jos suinkin mahdollista. Mitä suurin rauha loisti hänen kasvoillaan, mitä viehkein hyväntahtoisuus hohti hänen silmistään. Hänen pukunaan oli valkea silkkihame ja hänen paljaitten käsivarsiensa peittona pieni, tiheä pitsivaippa.
Tuskin oli hän laskenut jalkaansa vaunuista maahan, kun hän kääntyi takaisin niihin päin ja auttoi niistä alas erään hovinaisensa, jota jo melkoinen ikä rasitti. Sitten kieltäytyi hän liittymästä tuon mustiin puetun ja sinisellä ritarinauhalla koristetun herran käsivarteen ja läksi kulkemaan vapaana ja erillään, hengittäen syvästi raitista maaseudun ilmaa ja katsellen ympärilleen tähystellen, ikäänkuin aikoen nauttia viimeiseen rahtuun saakka harvinaisesta vapaudesta, jonka hän oli itselleen nyt sallinut.
— Oi, miten kaunis paikka, miten kauniita puita, miten kaunis pieni talo! — sanoi hän. — Kuinka onnellista täällä mahtaakaan olla, täällä puhtaassa ilmassa ja siimestäväin puitten kätkössä!
Tällä hetkellä saapui Filip de Taverney paikalle, ja häntä seurasi Andrée, puettuna punasinertävään silkkipukuun ja pitkät hiukset palmikoilla; hän tuli isänsä käsipuolessa, jolla oli yllään tumman sininen samettipuku, jäännös entisiltä loistoajoilta. On itsestään selvää, ettei vanha parooni ollut unohtanut Ludvig Pyhän suur-ristiä, jota Balsamo oli hänelle suositellut.
Dauphine pysähtyi heti, kun näki näiden hänelle uusien henkilöiden tulevan luokseen.
Nuoren prinsessan ympärille ryhmittyi silloin hänen hovijoukkonsa: upseereita, pitäen hevosiaan suitsista, hoviherroja hattu kädessä ja nojaillen toistensa käsipuoleen ja supatellen hiljaa keskenään.
Filip de Taverney lähestyi dauphinea; hän oli liikutuksesta kalpea, mutta hänen ryhtinsä oli ylimyksen, vaikka hän samalla olikin surunvoittoinen.
— Madame, — sanoi hän, — jos teidän kuninkaallinen Korkeutenne suvaitsee, saan kunnian teille esitellä isäni, parooni de Taverney-Maison-Rougen, ja sisareni, neiti Claire-Andrée de Taverneyn.
Parooni kumarsi syvään ja kokeneen lailla, joka tietää tervehtiä kuningattaria. Andréessa ilmeni koko hänen viehättävä nöyryytensä ja koko hänen vilpittömän kunnioituksensa imarteleva kohteliaisuus.