Ja kääntyen mustapukuisen herran puoleen lisäsi hän:
— Ja hänen Ylhäisyytensä piti liikaa kiirettä ryhtyessään leikkaamaan tuota strassburgilaista piirakkaa, josta tosiaan emme nyt maista palaakaan. Ja te, rakas ystävättäreni, — sanoi hän vanhalle seuranaiselleen, — peljätkää tuota Kypron viiniä ja seuratkaa vaan minun esimerkkiäni.
Ja niin sanoen dauphine kaatoi kultaiseen maljaan vettä pyöreästä karahvista, joka oli kuin pallo ja jossa oli ohut kaula.
— Voi, todellakin, — virkkoi Andrée peljästyneenä, — hänen
Korkeutensa saattaa olla oikeassa.
Filip vapisi ja oli aivan ymmällä. Ja kun hän ei tiennyt mistään, mitä eilis-iltana oli tapahtunut, katseli hän nyt vuoroin isäänsä ja sisartaan, koettaen saada heidän silmistään selvää asiasta, jonka he nyt yksin aavistivat.
— Se olisi uskonnonvastaista, — jatkoi dauphine, — ja herra kardinaali tekisi synnin, jos söisi sellaista.
— Madame, — sanoi hengenmies, — me olemme liian maallismielisiä, me kirkon ruhtinaat, uskoaksemme taivaan vihan kohdistuvan sellaiseenkin kuin ruokatavarat ovat, ja ennen kaikkea liian inhimillisiä, polttaaksemme roviolla niin kunnon noitaa, joka ravitsee meitä moisella hyvällä.
— Älkää laskeko leikkiä, monseigneur, — sanoi parooni. — Minä vannon teidän Ylhäisyydellenne, että tämän kaiken on tehnyt noita, oikea noita, joka ennusti minulle tuskin tunti sitten, että teidän Korkeutenne ja poikani tulisitte tänne.
— Ainoastaan tunti sittenkö? — kysyi dauphine.
— Niin, enintään.