— Kyllä, madame, minä juuri.
— Millä tavalla, hra parooni? — kysyi kääntyen dauphine, jolle tuli jo halu kuulla jonkun muunkin henkilön äänen yhtyvän tähän omituiseen kaksinpuheluun, johon hän alkoi jo katua ryhtyneensä, mutta jota hän ei kuitenkaan tahtonut heittää silleen.
— Oh, madame, — vastasi parooni de Taverney, — mitä yksinkertaisimmalla tavalla, katselemalla vesilasiin.
— Onko se totta? — kysyi dauphine nyt kääntyen taas Balsamon puoleen.
— On, madame, — vastasi muukalainen.
— Sellainenko teidän taikakirjanne on? No, se on ainakin viatonta laatua. Jospa vaan sanannekin olisivat yhtä selkeitä.
Kardinaali hymyili.
Parooni de Taverney lähestyi heitä:
— Madame la dauphinen ei tarvitse enää mitään oppia hra de
Bièvreltä, — sanoi hän kohteliaasti.
— Oi, hyvä vierasisäntäni, — vastasi dauphine hänelle iloisesti, — älkää imarrelko minua ollenkaan tai imarrelkaa paremmin! Sanoin vaan jotain aivan keskinkertaista. Aletaanpas puhua jälleen tämän herran kanssa.