— Eihän kirje ole minulle, vaan teille, monsieur, — sanoi Marie Antoinette. — Avatkaa ja lukekaa se ääneen, jos siinä kuitenkin on jotain minulle kuuluvaa.
— Kirje on kyllä lähetetty minun osoitteellani, madame; mutta katsokaa, tuossa kulmassa on merkki, josta olemme sopineet lankoni de Choiseulin kanssa ja joka osoittaa, että kirje on yksinomaan teidän kuninkaalliselle Korkeudellenne.
— Ah, se on totta, risti, en sitä huomannut. Antakaahan kirje tänne.
Prinsessa avasi kirjeen ja luki seuraavaa:
'Madame Dubarryn esitteleminen hovissa on nyt päätetty asia, jos hän löytää kummitädin.[39] Me toivomme vielä, ettei hän ole sitä löytävä. Mutta varmin keino lopettaa koko esittely-aikomus olisi, että hänen kuninkaallinen Korkeutensa kiiruhtaisi matkaansa tänne. Kun madame la dauphine on Versaillesissa, ei kukaan enää uskalla ehdottaa moista järjettömyyttä.'
— Hyvä, — sanoi dauphine, ilmaisematta vähimmässäkään määrin kiihtymystä tai edes näyttämättä kirjeen häntä millään tavoin koskevankaan.
— Teidän kuninkaallinen Korkeutenne lähtee levolle? — kysyi arasti
Andrée.
— En, kiitos, mademoiselle, — vastasi arkkiherttuatar, — raitis ilma jo virkisti minut; katsokaa, miten reipas ja hyvässä kunnossa minä nyt olen!
Hän työnsi pois kreivittären tukea tarjoavan käden ja kulki jonkun askeleen niin keveästi ja reippaasti kuin hänelle ei olisi mitään tapahtunut.
— Vaununi, — sanoi hän, — minä lähden.