Kardinaali de Rohan katseli kuvernööriä hämmästyneenä ikäänkuin kysyen, mistä tämä äkillinen muutos aiheutui.
— Kruununprinssi tulee jo kärsimättömäksi, — kuiskasi kuvernööri kardinaalin korvaan.
Tuo valhe tuli niin taitavasti, että kirkkoruhtinas piti sitä sutkauksena, joka selitti koko seikan, ja tyytyi siihen.
Andréen isä jälleen oli opettanut tyttärensä kunnioittamaan kaikkia kruunattujen henkilöiden päähänpistoja, eikä Andrée siis kummastellut lainkaan tätä Marie Antoinetten mielenmuutosta. Ja niinpä ei dauphine huomannutkaan Andréen kasvoilla muuta kuin rajattoman lauhkeuden, kun hän nyt kääntyi hänen puoleensa:
— Kiitos, neiti, — sanoi hän, — teidän vierasvaraisuutenne on liikuttanut minua suuresti.
Sitten kääntyi hän Taverneyn paroonin puoleen:
— Monsieur, — sanoi hän, — tietäkää, että Wienistä lähtiessäni minä tein lupauksen auttaa onneen ensimäisen ranskalaisen, jonka kohtaisin Ranskan rajain sisällä. Tuo ranskalainen on teidän poikanne… Mutta silti ei saada sanoa, että tyydyn pelkästään moiseen ja että neiti… Mikä teidän tyttärenne nimi on, monsieur?
— Andrée, teidän Korkeutenne.
— Että neiti Andrée unohdetaan…
— Oi, teidän Korkeutenne, — supisi nuori tyttö.