Kuvernööri astui esille.
— Minä jätän tänne vaunut hra de Taverneylle, jonka minä vien matkassani neiti Andréen kanssa Pariisiin, — sanoi dauphine. — Määrätkää joku saattamaan vaunuja ja vahvistamaan tarpeen tullen, että ne ovat minun.
— Tuossa tuokiossa, — vastasi parooni de Stainville. — Astukaa esille, monsieur de Beausire.
Noin viiden- tai kuudenkolmatta vuoden ikäinen nuorimies astui esiin saattojoukosta hattu kädessä; hänen käyntinsä oli varmaa ja silmänsä vilkkaat ja älykkäät.
— Te varaatte vaunut parooni de Taverneylle ja seuraatte sitten häntä matkalla, — ilmoitti kuvernööri hänelle.
— Pitäkää huoli, että hän saavuttaa meidät pian, — lisäsi dauphine; — minä annan teille luvan käyttää kahta vertaa useampia hevosia.
Taverneyn parooni ja hänen lapsensa eivät tienneet, miten kiitollisuuttaan osoittaa.
— Eihän tämä näin äkillinen lähtö tuota teille vaan tukaluuksia, monsieur? — kysyi dauphine.
— Olemme käytettävissänne, teidän Korkeutenne, — vastasi parooni.
— Näkemiin sitten! — virkkoi dauphine hymyillen. — Matkaan, messieurs!… Filip-herra, satulaan!