Gilbert teki välinpitämättömän liikkeen.
— Sinä et voi kuvitellakaan, mitä sinusta ajattelen, — jatkoi Nicole. — Se, että minä, minä joka, kuten tiedät, olen luonteeltani yhtä vapaudenhaluinen kuin sinäkin, päätin hautautua tänne maalle, vaikka minua odottaa Pariisi, Pariisi, joka on oleva minun näyttämöni, ymmärrätkö? — että minä päätin tyytyä kaiket päivät, monet vuodet, koko elämäni näkemään edessäni tuollaiset kylmät ja läpitunkemattomat silmät, joissa piilee niin paljon häijyjä ajatuksia, — sellainen oli uhraus! Sinä et sitä ymmärtänyt, sen pahempi itsellesi. En sano, että sinä minua kaipaisit, Gilbert; sanon vaan, että sinä saat syyn minua peljätä ja punastua tähteni, nähdessäsi minut sellaisena, joksi sinun halveksumisesi minut nyt tekee. Minusta olisi vielä saattanut tulla kunnon ihminen, mutta ei ollut ystävän kättä, joka olisi estänyt minua kuilun partaalla, johon nyt kallistun, luisun, johon minä syöksyn! Minä huusin: Auta minua, tue minua! Sinä sysäsit minut takaisin alas, Gilbert. Minä horjun, minä putoan kuiluun, minä joudun turmiolle! Jumala vaatii sinut tilille tästä rikoksestasi. Hyvästi, Gilbert, hyvästi!
Ja ylpeä nuori tyttö palasi Gilbertin luota olematta vihainen tai kärsimätön, näytettyään viimein sielunsa salatun jalon puolen, kuten kaikki hyvät luonteet aikoinaan näyttävät.
Gilbert sulki levollisesti ikkunansa ja meni takaisin asumuksensa nurkkaan ja ryhtyi siellä jälleen samaan salaperäiseen toimeen, jonka Nicolen saapuminen oli keskeyttänyt.
18.
Jäähyväiset Taverneylle.
Ennenkuin Nicole meni jälleen emäntänsä luokse, pysähtyi hän portaille tyynnyttääkseen viimeisenkin kuohumuksen hyrskyn sielustaan.
Parooni tapasi hänet siellä, liikkumattomana ja mietteissään, leuka käden nojassa ja kulmat rypyssä. Ja Nicole oli hänestä niin kaunis, että hän suuteli tyttöä kesken kiirettäänkin, kuten Richelieun herttua olisi tehnyt kolmekymmen-vuotiaana.
Nicole, jonka tuo vallattomuus herätti unelmista, juoksi kiireesti ylös Andréen luo ja tuli sinne juuri kun Andrée sulki matka-arkkua.
— No niin, — kysyi neiti de Taverney, — oletko nyt harkinnut tarkoin asiaa…?