— Hänelle täytyy jättää pari louisdoria, isä, — sanoi Andrée paroonille.
— Ja hemmoitella häntä? Kyllä kai, hän on jo ennestään kelvoton.
— Ei, mutta että hänellä olisi jotain, millä elää.
— Lähetetään hänelle sieltä vähän, jos hän ruikuttaa.
— Johan nyt, — huudahti Nicole, — olkaa huoleti, neiti, hän ei ruikuta!
— Kuitenkin, anna hänelle kolme, neljä pistolia.
— Hän ei ota niitä vastaan.
— Ei ota vastaan? Onpas hän sitten ylpeä, tuo sinun Gilbert-herrasi?
— Oh, neiti, hän ei ole enää minun, Jumalan kiitos!
— Kas niin, kas niin, — virkkoi Taverney, lopettaakseen moiset vähäpätöiset huolet, jotka alkoivat tuntua hänen itsekkyydessään väsyttäviltä, — lakatkaahan. Hiiteen tuo Gilbert! Vaunut odottavat meitä, lähdetään matkaan, tyttäreni.