Keskellä yötä saavuttiin Saint-Dizieriin. Sinne toivoi Gilbert matkajoukon jäävän yöksi.
Gilbert oli samonnut kahdeksan peninkulman taipaleen kahdessatoista tunnissa.
Hän istahti ojan reunalle.
Mutta Saint-Dizierissä vaihdettiinkin vain hevosia, ja Gilbert kuuli kulkusten kilinän loittonevan jälleen pitkin maantietä edessään. Ylhäiset matkustajat olivat ainoastaan nauttineet virvokkeita soihtujen valossa ja kukkien keskellä.
Gilbertille oli nyt tarpeen koko hänen uljuutensa Hän kavahti jälleen jaloilleen, tahdonvoimalla, joka sai hänet unohtamaan, että hänen jalkansa olivat olleet kymmenen minuuttia sitten pettämäisillään.
"Hyvä," sanoi hän itsekseen, "ajakaa vaan! Minäkin pysähdyn pian Saint-Dizierissä ja ostan siellä viipaleen leipää ja silavaa ja juon lasin viiniä. Annanpa mennä viisi kolikkoa ja niillä viidellä saan enemmän voimia kuin nuo herrat."
Gilbert lausui tuon sanan herrat jälleen hänelle ominaisella ponnella, jonka tähden me sen alleviivaamme.
Gilbert tuli, niinkuin oli päättänyt, Saint-Dizieriin, jossa suljettiin paraikaa matkueen lähdettyä talojen ikkunaluukkuja ja portteja.
Filosoofimme huomasi siellä erään miellyttävännäköisen majatalon, tarjoilijattaret sievissä puvuissa, tarjoilijat pyhävaatteissa ja kukka napinlävessä, vaikka kello oli yksi yöllä. Suurilla, kukikkailla fajanssivadeilla näki hän paistettuja lintuja, joista saattueen nälkäiset olivat ottaneet sievät kymmenyksensä.
Hän meni päättävästi suurimpaan majataloon. Siellä pantiin jo salpaa ulko-oven yläpuoliskon eteen ja hänen täytyi kumartua päästäkseen sen alitse keittiöön.