Kyytimies kallistui taaksepäin ja nuori nainen eteen, heidän kätensä yhtyivät viimein, ja kultaraha siirtyi matkustajan kädestä kyytimiehelle.
Hevoset saivat sen seikan todeta. Vaunut lähtivät kiitämään kuin tuuli.
Äskeisessä pysäyspaikassa oli Gilbert laskeutunut ajoneuvoista ja pessyt kasvonsa ja kätensä eräällä lähteellä. Sekä kasvot että kädet olivat siitä muuttuneet suuresti edukseen; sitten oli hän sukinut varsin kauniin tukkansa.
"Hänestä ei todellakaan tule ruma lääkäri", arveli nuori nainen itsekseen.
Ja hän hymyili katsellessaan Gilbertiä.
Gilbert punastui silloin aivan kuin aavistaen, miksi hänen matkatoverinsa hymyili.
Kun puhe kyytimiehen kanssa päättyi, alkoi matkustava nainen jälleen pakinoida Gilbertin kanssa, jonka paradoksit, kiivastelut ja mietelmät huvittivat häntä suuresti.
Silloin tällöin hän vaan vilkaisi tielle, keskellä nauruaankin, johon hän purskahti kuullessaan Gilbertin suusta jonkin vankasti viisastelulta haiskahtavan filosoofisen vastauksen. Ja jos hänen käsivartensa hänen tielle kurkistellessaan silloin sipaisi Gilbertin otsaa tai hänen pyöreä polvensa painoi matkatoverin kuvetta, huvitti kaunista naista nähdä, että tulevan lääkärin poskien puna ja hänen alasluodut silmänsä olivat toisilleen aivan vastakohtaisia tunteen ilmaisuja.
Niin ajettiin noin puoli peninkulmaa. Yhtäkkiä huudahti nuori nainen riemusta ja heittäytyi niin huolimattomasti etupenkin ylitse tähystämään, että hän suorastaan peitti Gilbertin ruumiillaan.
Hän oli huomannut dauphinen saattueen viimeiset vaunut. Ne nousivat vaivaloisesti ylös erästä mäkeä, ja niiden edessä ajoivat jonossa kahdetkymmenet vaunut, joista melkein kaikista matkustajat olivat laskeutuneet kävelemään.