— Pysy paikallasi, — vastasi luutnantti, — tämä on yksityinen asia. Kas niin, monsieur, olen käytettävissänne.
Neiti Chon kirkaisi sydäntä vihlaisevasti. Gilbert olisi toivonut vaunut syviksi kuin kaivon päästäkseen oikein piiloon.
Jean alkoi hyökätä. Hän oli tavattoman tottunut tähän aseenkäyttöön, joka vaatii enemmän laskelmaa kuin ruumiillista voimaa.
Mutta suuttumus vähensi huomattavasti varakreivin kykyä. Filip sensijaan näytti käsittelevän miekkaansa kuin florettia ja ottelevan kuin miekkailutunnilla.
Varakreivi astui taaksepäin, syöksyi eteenpäin, heittäytyi oikealle, heittäytyi vasemmalle ja karjui huitoessaan kuin harjoituskorpraali.
Filip taas puolustautui hampaat yhteen purtuina, silmä selkeänä, lujana ja liikkumattomana kuin kuvapatsas, aavisti ja tiesi kaikki vastustajansa liikkeet.
Kaikki, Chon niinkuin muutkin, katselivat tätä henkeään pidätellen.
Pari kolme minuuttia jatkui taistelua, eikä Jeanin mistään tempuista, huudoista ja perääntymisistä ollut mitään hyötyä, mutta ei myöskään Filip, joka luultavasti tutki vastustajansa taistelutapaa, hyökännyt kertaakaan.
Yhtäkkiä hypähti varakreivi Jean takaperin ja huudahti.
Samassa hänen kalvostimensa tuli verestä punaiseksi ja veripisarat tippuivat pitkin hänen sormiaan.