— Monsieur, minä olisin hyvin pahoillani, jos olen haitaksi, — vastasi nuorukainen.
— No, no, Jean, — sanoi neiti Chon, — anna sinä minun pitää pikku filosoofini.
— Menköön kuskipukille, piru vie! Gilbert punastui.
— Minä en ole lakeija istuaksenne kuskipukillanne, — vastasi hän.
— Kuuleppas vaan, — äännähti Jean.
— Antakaa minun lähteä, teen sen mielelläni.
— No lähtekää sitten, helkkarissa, — huusi Dubarry.
— Ei, ei, istukaa nyt tuohon minua vastapäätä, — sanoi Chon estäen käsivarresta Gilbertiä menemästä; — siinä ette häiritse veljeäni.
Ja hän kallistui veljensä puoleen ja kuiskasi hänen korvaansa:
— Hän tuntee upseerin, joka sinut haavoitti. Varakreivin silmät leimahtivat ilosta.