— Hyvä, se on toista, jääköön sitten. Mikä tuon herran nimi on?
— Filip de Taverney.
Juuri silloin ratsasti nuori upseeri vaunujen sivuitse.
— Kas vaan, pikku santarmini, — huusi Jean hänelle. — Nyt te olette ylpeää miestä; mutta kullakin on vuoronsa!
— Sen saamme nähdä milloin teitä vaan haluttaa, monsieur, — vastasi
Filip tyynesti.
— Niin juuri, sen saamme nähdä, monsieur Filip de Taverney, — huusi Jean hänelle ja tarkkasi, minkä vaikutuksen se tekisi nuoreen upseeriin, että hän mainitsi näin yhtäkkiä hänen nimensä.
Filip nosti tosiaan päätään, hämmästyen ja tullen samalla samalla hiukan rauhattomaksikin. Mutta hän malttoi heti mielensä ja vastasi ottaen päästään hatun ja mitä kohteliaimmin:
— Onnea matkalle, monsieur Jean Dubarry. Vaunut lähtivät nopeasti vierimään.
— Tuhat tulimmaista, — sanoi varakreivi irvistäen pahoin, — tiedätkös, minulla on kauheat tuskat, pikku Chon.
— Seuraavassa hevostenmuuttopaikassa me haetamme lääkärin, sillaikaa kuin tämä nuorukainen aterioi, — vastasi Chon.