Tuskin olivat nuo neljä hevosta, jotka vetivät mainittuja raskaita ajovehkeitä, kadonneet kadun kulman taakse, kun parikymmentä lasta ja kymmenisen eukkoa kiiruhti kievarilta kukin kotiinsa heilutellen käsiään ja huudahdellen. He olivat näet seisseet sen vähäisen ajan, mitä hevosten muuttoon oli kulunut, noiden ajoneuvojen ympärillä, ja nyt ilmaisivat heidän viittoilemisensa ja huudahduksensa toisissa heistä tavatonta iloisuutta ja toisissa suurta kummastusta.
Moisia ajoneuvoja ei ollutkaan vielä koskaan ennen nähty kulkevan sillan yli, jonka kunnon, kuningas Stanislas[20] oli vuosikymmeniä takaperin rakennuttanut sinne Mosel-joen poikki, helpoittaakseen yhteyttä pienen kuningaskuntansa ja Ranskan välillä. Me emme ole tätä mainitessamme unohtaneet edes niitä merkillisiä elsassilaisia matkavankkureita, jotka kuljettavat markkina-aikaan Pfalzburgista kaksipäisiä epäsikiöitä, opetettuja karhuja ja kiertäviä nuorallatanssijoita, noita sivistyneitten maiden mustalaisia.
Ei tosiaan tarvinnut olla mikään ilveilevä ja irvihammas poika eikä vanha ja juoruava eukko, pysähtyäkseen kummastelemaan näitä ylen valtavia ajoneuvoja. Tavattoman tilava vaunulaatikko oli ripustettu neljän läpimitaltaan samankokoisen pyörän varaan ja lepäsi vankkain joustimien nojassa, ja raskaudestaan huolimatta ne kiitivät tiehensä sellaisella nopeudella, että katselijat saattoivat olla oikeassakin huudahtaessaan: — Nepä kyytirattaat ovat kumma koje! Lukijamme, jotka onnekseen eivät ole nähneet moisten tulevan vastaansa, suvainnevat meidän heille niitä kuvailla.
Ensinnäkin oli niissä kaksi vaunukoria, nimittäin suurempi, takimainen, ja niiden edessä vielä toinen, jonkinlainen kääsien tapainen laitos. Ja tuo suurempi vaunuosasto oli maalattu ulkoa kirkkaansinisellä värillä ja sen ovikaistat kaunistettu komealla paroonin vaakunakruunulla, jonka alla näkyivät taiteellisesti toisiinsa kietoutuvat kirjaimet J ja B.
Kaksi ikkunaa, — sanomme nimenomaan, että ne olivat ikkunoita, eivätkä ovia, — päästi valoa tuohon takimaiseen vaunuosastoon valkoisten musliiniuudinten lävitse. Mutta nämä ikkunat olivat melkeinpä täydellisesti salatut tavallisilta kuolevaisilta, sillä ne olivat tehdyt takimaisen vaunukorin etuseinään, noihin kääseihin päin. Ikkunoihin sommiteltu ristikko salli puhella olennon kanssa, joka — millainen hän sitten lie ollutkin — asui tuolla takaosastossa, ja samalla saattoi ulkoa päin nojautua noita verhottuja ikkunoita vasten, mikä seikka ei olisi ollut mahdollista ilman tätä varokeinoa.
Tuo takimainen vaunukori, joka näytti olevan näiden merkillisten ajovehkeiden tärkeimpänä osana, oli noin kahdeksan jalkaa pitkä ja kuusi leveä. Se ei saanut valoa muualta kuin mainitsemistamme kahdesta ikkunasta eikä ilmaa muualta kuin räppänäruudusta, joka avautui ajoneuvojen katolle.
Kaikkien näiden kummallisuuksien lisäksi, joilla nuo matkavaunut ihmetyttivät ohikulkijoita, oli niiden katolla vielä rautapellistä tehty savutorvi, joka kohosi kattoa korkeammalle ainakin jalan mitan. Ja se suitsutti nyt ilmaan sinertävää savua, joka vähitellen hoikkeni ohueksi haikupilveksi ja levisi sitten lainehtivaksi hattaraksi kiitäväin ajoneuvojen kyntämälle ilmavaolle.
Nykyaikana olisi moinen omituisuus saattanut olettamaan pelkästään, että oli keksitty jokin uusi ja parannettu kulkuneuvo, jossa mekaanikko oli älykkäällä tavalla yhdistänyt höyryn ja hevosvoiman.
Sellainen oletus olisi ollut sitäkin aiheutetumpi, kun ajoneuvojen jäljessä juoksi joutilas hevonen, kiinnitettynä juoksunuoralla vaunuihin, joita, kuten olemme sanoneet, veti neljä hevosta ja ohjasi kaksi kyytimiestä. Tällä hevosella, jossa näki kaikki arabialaisen rodun tunnusmerkit, sillä sen pää oli pieni ja kaula kaareva, jalat ohuet ja rinta kapea, harja tuuhea ja häntä hulmuava, oli satula valmiina seljässä, ja se seikka todisti, että jonkun tuohon Nooakin arkkiin sulkeutuneen salaperäisen matkustajan tapana oli huvitella joskus ratsastuksellakin, laskettaen laukkaa vaunujen vieressä, raskaiden laitosten, joilta moinen keveä kulkutapa näytti ehdottomasti kielletyltä.
Pont-à-Moussonissa oli edellisestä kyytipaikasta tullut kyytimies saanut kyytimaksun lisäksi kaksinkertaiset juomarahat. Ne oli hänelle antanut valkoinen ja luja käsi, pistäytyen ulos niiden kahden nahkaverhon raosta, jotka peittivät ajoneuvojen etuosastoa, mainittujen kääsien aukkoa, melkein yhtä tiiviisti kuin musliiniuutimet vaunukorin takimaisenkin osan edustaa.