— Kiitokseni, sire, — virkkoi Chon ja astui sisään.
Sitten hän lähestyi kreivitärtä ja kuiskasi hänen korvaansa:
— Se on tehty.
Kreivitär ei voinut olla huudahtamatta hiljaa ilosta.
— No niin, mitä tuo nyt on? — kysyi Ludvig XV.
— Ei mitään, sire; olen vaan niin onnellinen hänet jälleen nähdessäni, ei muuta.
— Niin minäkin. Päivää, pikku Chon, päivää.
— Suvaitseeko teidän Majesteettinne minun puhua pari sanaa kälyni kanssa.
— Puhu, puhu, lapsukainen. Sillä välin tiedustelen minä
Sartines'lta, mistä sinä tulet.
— Sire, — alkoi de Sartines, tahtoen välttää tuon kysymyksen, — salliiko teidän Majesteettinne minulle tuokion aikaa.