— Kuinka, kreivitär? Sepä merkillistä! — virkkoi Ludvig XV. —
Sanokaa, mitä te tarkoitatte, olkaa hyvä.
— Se on helppoa. Sillä miehellä on puolustajansa.
— Ja kuka se puolustaja on?
— Se, jonka tahdosta hän niin teki.
— Ja se henkilö turvaa hänet meitä vastaan? Oh, tämä on jo liian tuntuvaa, tämä, mitä nyt sanoitte, kreivitär.
— Madame… — änkytti de Sartines nähden ankaran iskun yhä uhkaavan ja koettaen sitä välttää.
— Teitä vastaan, niin, juuri teitä vastaan, sire. Eikä siinä autakaan sanoa: "Oh!" Tekö siinä asiassa määräätte?
Kuningaskin aavisti nyt iskua, jonka Sartines oli nähnyt tulevan, ja koetti varustautua sitä torjumaan.
— Ahaa, — sanoi hän, — sukellammeko nyt taas valtiosyihin ja etsimme aiheita pelkkiin kaksintaisteluihin sieltä asti.
— Ah, siinä nyt näette, — sanoi kreivitär, — että nyt te jätätte minut jo ilman apua ja ettei teko, joka oli äsken murhayritys, ole teistä enää muuta kuin tavallinen kaksintaistelu, nyt, kun aavistatte, miltä taholta se isku meille tuli.