— Kas niin, nyt se alkaa taas, — vastasi Ludvig XV ja avasi suihkulähteen hanan, niin että vesi alkoi juosta ja sai linnut laulamaan, kalat uimaan ja mandariinit astumaan esille.
— Ettekö tiedä, mistä tämä isku tulee? — kysyi kreivitär nipistäen korvista Zamorea, joka loikoi hänen jaloissaan.
— En, kunniasanallani, — vastasi Ludvig XV.
— Ette arvaakaan sitä?
— En, sen vakuutan teille. Entä te itse, kreivitär?
— Minä sen tiedän ja minä sen sanon teillekin, vaikka olen varma, ettei se ole teille mitään uutta.
— No, no, kreivitär, — varoitti Ludvig XV koettaen tekeytyä jälleen arvokkaaksi, — tiedättekö, että väitätte kuninkaan sanoja perättömiksi?
— Sire, ehkäpä olen hiukan kiivastunut, se on totta; mutta jos luulette, että minä annan hra de Choiseulin murhata lankoni…
— Kas niin, taas tuo hra de Choiseul! — sanoi kuningas ääntään koroittaen; se seikka osoitti, ettei hän vielä uskonut saavansa kuulla tätä nimeä, jonka hän oli kuitenkin jo kymmenen minuuttia peljännyt tulevan pakinaan työnnetyksi.
— Kyllä, ja vaikka te ette ole näkevinänne, että hän on minun veriviholliseni, niin minä sen kuitenkin selvästi näen, sillä hän ei välitä salata vihaansa minua vastaan.