— Kas niin, hyvä on, — lopetti ääni.
Ja nahkauutimet, jotka olivat hetkeksi auenneet, laskeusivat jälleen matkustajain ja kyytimiesten väliin.
Mutta tie oli luonnostaan savinen, ja kun sitä nyt liottivat taivaasta lankeavat sadevirrat, tuli se viimein niin liukkaaksi, etteivät hevoset tahtoneet enää kulkea.
— Monsieur, — sanoi aisahevosella ratsastava kyytimies, — on mahdotonta ajaa edelleen.
— Miksi niin? — kysyi tuo tuntemamme ääni.
— Siksi, että hevoset eivät enää kävele, vaan liukuvat.
— Ja kuinka pitkän matkan päässä olemme seuraavasta kyytipaikasta?
— Ah, sinne on matkaa, monsieur; sinne on kaksi peninkulmaa.
— No, kyytimies, kengitä hevosesi hopeakengillä, niin kyllä kulkevat, — virkkoi muukalainen avaten uutimet ja kurottaen kääseistä kyytimiehelle neljä kuuden livren hopearahaa.
— Te olette hyvä herra, — sanoi kyytimies ottaen rahat vastaan leveään kämmeneensä ja solauttaen saappaansa laajaan varteen.