— Kas niin, kreivitär…
— Ei, valitkaa joko minut tai tuo teille rakas Choiseul.
— Kultaseni, mahdotonta valita: minä tarvitsen teitä kumpaakin.
— Silloin minä väistyn syrjään.
— Te?
— Niin, minä jätän viholliseni omaan rauhaansa. Oi, minä suren niin että kuolen, mutta onhan sitten hra de Choiseul tyytyväinen, ja se on teille korvaus.
— No, minä vakuutan teille, kreivitär, ettei hän tahdo teille pienintäkään pahaa, ja että hän tosiaan pitää teistä. Ja hän on joka tapauksessa ritarillinen mies, — lisäsi kuningas, sillä tavoin, että hra de Sartines varmasti kuulisi nämä viimeiset sanat.
— Ritarillinen mies? Te saatatte minut aivan epätoivoon, sire.
Ritarillinen mies, kun murhauttaa ihmisiä!
— Oh, — väitti kuningas, — sitä me emme vielä tiedä.
— Ja muuten, — uskalsi poliisipäällikkö huomauttaa, — tuollainen kiista sotilashenkilöiden välillä on vaan niin hupaisa, luonnollinen pikku seikka.