— Ahaa, — vastasi kreivitär; — vai tekin hra, de Sartines! Poliisipäällikkö ymmärsi, mitä tämä tu quoque, tämä sinäkin merkitsi. Ja hän kauhisteli kreivittären vihaa. Seurasi uhkaava ja synkkä hiljaisuus.
— Nyt näet, Chon, — sanoi kuningas keskellä yleistä tyrmistystä, — nyt näet: tämän sinä olet saanut aikaan.
Chon loi ulkokullatusti suruissaan katseensa maahan.
— Kuningas suokoon anteeksi, — virkkoi hän, — jos sisarellinen tuska on murtanut alamaisen sielunvoiman.
— Oi muka kilttiä olentoa, — mutisi kuningas. — Kuulkaahan nyt, kreivitär, älkää enää vihoitelko.
— En, sire, vihaa en tunne… Mutta minä matkustan täältä nyt
Luciennesiin. Ja sitten on aikomusteni päämaali Boulogne.
— Boulogne-sur-mer? — kysyi kuningas.
— Niin, sire, minä poistun maasta, jossa kuningas arastelee ministeriä.
— Madame! — huudahti Ludvig XV loukkaantuen.
— Niin, sire, suokaa minun lähteä, etten enää jatkaisi eväten teidän
Majesteetillenne tulevaa kunnioitusta.