— Ahaa, — virkkoi kuningas hiukan ikävystyneenä, — joko hra de
Choiseul tuli?
— Ei, sire, — vastasi kamarijunkkari, — vaan Monseigneur dauphin tahtoisi puhutella teidän Majesteettianne.
Kreivitär hypähti riemusta, sillä hän luuli, että dauphin tahtoisi hänen luokseen. Mutta Chon, joka aavisteli aina kaikki mahdollisuudet, rypisti kulmiaan.
— Jaha, missä dauphin on? — kysyi kuningas kärsimättömästi.
— Hänen Majesteettinsa huoneustossa. Hänen Korkeutensa odottaa siellä teidän Majesteettinne saapumista.
— Se nyt on aivan sallittu, etten minä hetkeäkään saa olla rauhassa, — murisi kuningas.
Mutta yhtäkkiä hänen mieleensä johtui, että dauphinen anoma vastaanotto pelastaisi hänet ainakin hetkeksi ikävästä kohtauksesta de Choiseulin kanssa. Ja niinpä hänen mielensä muuttui.
— Minä tulen, minä tulen, — sanoi hän. — Hyvästi, kreivitär. Näette, miten minä olen onneton, näette, miten minua temmataan sinne ja tänne.
— Teidän Majesteettinne menee, juuri kun hra de Choiseul tulee? — huudahti kreivitär.
— Mitä minä sille nyt voin? Kuningashan on valtion ensimäinen orja. Ah, jos nuo herrat filosoofit tietäisivät, millaista on olla kuningas, varsinkin Ranskan kuningas!