— Mutta, älkää nyt menkö, sire.
— Oh, enhän voi dauphinilla itseäni odotuttaa. Väitetään jo nytkin, etten minä rakasta muita kuin tyttäriäni.
— Mutta mitä minä sitten sanonkaan hra de Choiseulille?
— Hm, sanokaa hänelle, että hän voi tulla minun huoneisiini puheilleni.
Ja tehdäkseen jyrkän lopun vastaväitteistä suuteli kuningas kiukusta vapisevan kreivittären kättä ja katosi juoksevin askelin huoneesta, kuten aina peljätessään hukkaavansa jonkun venyttelyllä ja oveluudella saadun voiton hedelmät.
— Oh, taas hän pääsi käsistämme! — huudahti kreivitär ja löi käsiään harmissaan vastatusten.
Mutta kuningas ei kuullut enää näitä sanoja. Ovi oli jo hänen takanaan sulkeutunut, ja hän kulki paraikaa odotushuoneen läpi sanoen sivuilleen:
— Käykää sisään, messieurs, käykää! Kreivitär kyllä ottaa teidät vastaan. Mutta te näette hänet sangen suruissaan tapaturmasta, joka tuolle Jean-raukalle on tullut.
Hovimiehet vilkaisivat kummastuneina toisiinsa. Heillä ei ollut aavistustakaan, mitä varakreiville oli tullut.
Monet heistä toivoivat, että hän olisi kuollut.