Silloin ryhtyi hän kiertämään ruuvia kiinni.
Muuan ratas vasemmassa ja veitsi oikeassa kädessään hän pisti jälleen päänsä kellon sisään.
Niin pitkälle hän ehti toimessaan ja tutki juuri hartaasti koneistoa, kun ovi aukesi ja eräs ääni huusi saliin:
— Kuningas!
Mutta Ludvig ei kuullut mitään muuta kuin heleän tikityksen, jonka hänen kätensä työ oli saanut aikaan, niinkuin etevä lääkäri virvoittaa kuolevan sydämen jälleen sykkimään.
Kuningas katseli ympärilleen, ja meni hetki ennenkuin hän huomasi dauphinin, josta ei nyt näkynyt muuta kuin hajallaan seisovat raajat, sillä hänen ruumiinsa oli kellon kätkössä ja pää pistettynä aukosta sisään.
Kuningas astui hymyillen hänen luokseen ja löi pojanpoikaansa olalle.
— Mitä lempoa sinä siinä teet? — kysyi hän.
Ludvig vetäysi nopeasti pois kellon sisästä, mutta kuitenkin ylen varovasti, ettei olisi millään tavoin vahingoittanut oivallista esinettä, jota hän oli ryhtynyt jälleen panemaan kuntoon.
— Kuten teidän Majesteettinne näkee, — vastasi nuorukainen, — huvittelin hiukan tuloanne odottaessani. — Ja hän lensi punaiseksi häpeästä, kun oli yhtäkkiä hommassaan yllätetty.