— Niin, ettekö tiennyt sitä, sire? Siinä tapauksessa ei teidän
Majesteettinne ole saanut varmoja tietoja.
— Dauphine ja Jean Dubarry kahakassa, — sanoi kuningas, — sepä mahtaa olla merkillinen asia! No hyvä, mutta selittäkääpä, hra de Choiseul, asianne, ja ennen kaikkea: älkää salatko minulta mitään, vaikka itse dauphine olisi iskenyt miekalla tuota varakreiviä.
— Sire, sitä ei tehnyt madame la dauphine, — vastasi de Choiseul yhä tyynenä, — vaan eräs hänen saattojoukkoonsa kuuluva upseeri.
— Ahaa, — huudahti kuningas tullen jälleen vakavaksi; — joku upseeri, jonka te tunnette, hra de Choiseul?
— En, sire, vaan eräs upseeri, jonka teidän Majesteettinne kai tuntee, jos muistaa kaikki rehelliset palvelijansa; hän on upseeri, jonka nimi on kaikunut hänen isänsä kantamana kunnialla Filipsburgin, Fontenoyn ja Mahonin taistelutantereilla, nimi, joka kuuluu de Taverney-Maison-Rouge.
Dauphin näytti aivan salin ilmassa vetävän sisäänsä tätä nimeä, saadakseen sen paremmin muistoonsa.
— Taverney-Maison-Rouge? — toisti Ludvig XV. — Tosiaan tunnen sen.
Mutta minkä tähden taisteli hän Jeanin kanssa, josta minä pidän?
Ehkäpä juuri siksi, että minä pidän hänestä… Mieletöntä kateutta,
tyytymättömyyden alkua, kapinaa kai?
— Sire, suvaitseeko teidän Majesteettinne kuulla minua? — kysyi de
Choiseul.
Ludvig XV näki, ettei hänellä enää ollut muuta keinoa asiasta erilleen päästäkseen kuin kiivastua.
— Sanon teille, monsieur, että minä näen tässä rauhaani vastaan suunnitellun salaliiton siemenen, järjestetyn vainon omaisiani vastaan.