Vieläpä enemmänkin: tällaisinakin aikoina, jolloin vastenmielisyys kansan keskuudessa sen isäntiä kohtaan kasvoi kasvamistaan, — isäntiä sanomme, sillä aivan ääneensä ei näitä vielä uskallettu kutsua tyranneiksi, — Madamea rakastettiin. Se johtui siitä, ettei prinsessan hurskaus ollut suinkaan tylyluontoisuutta; vaikka ei yleensä koskaan paljoa hänestä puhuttu, tiedettiin kuitenkin, että hänellä oli hyvä sydän. Ja hän näytti sen joka päivä hyvillä töillään, kun taas toiset ilmaisivat sisimpänsä häväistysjutuilla.
Ludvig XV pelkäsi tätä tytärtään siitä yksinkertaisesta syystä, että hän kunnioitti häntä. Joskus oli hän hänestä hiukan ylpeäkin, ja olipa Louise ainoa hänen lapsistaan, jota hän säästi loukkaavalta pilaltaan ja tökeröltä tuttavallisuudeltaan, ja kun hän puhutteli muita kolmea tytärtään, — Adelaidea, Viktoriaa ja Sofiaa, — Rievuksi, Rääsyksi ja Varikseksi,[51] sanoi hän aina Ranskan Louisea Madameksi.
Niistä päivin, jolloin Saksin marsalkka oli jo vienyt mukaansa hautaan Turennen ja Condén sielunaateluuden, ja Maria Leczinska kuningatar Maria Teresian arvokkaan käytöksen, näytti kaikki yhä pienentyvään mataluuteen vaipuvan valtaistuimen ympärillä. Siihen aikaan oli Ranskan kruunulla vielä yksi ylpeyden esine, se oli Madame Louise, tuo prinsessa, jonka luonne oli tosiaankin kuninkaallinen, jopa jossain määrin sankarillinenkin, kruunulla, jolla katinkultansa ja vääräin jalokiviensä joukossa ei ollut enää muuta kuin tämä ainoa oikea helmi.
Emme kuitenkaan väitä, että Ludvig XV olisi silti tytärtään rakastanut. Sehän tiedetään, että Ludvig XV rakasti ainoastaan itseään. Sanomme pelkästään, että hän piti vanhinta tytärtään suuremmassa arvossa kuin noita kolmea muuta.
Kun kuningas astui sisään, näki hän prinsessan seisovan yksinään keskellä galleriaa, pöydän ääressä, jonka levy oli koristettu upotuksin punaisella jaspiksella ja lasuurikivillä.
Madame oli mustissaan; kaunista ja jauhoittamatonta tukkaa verhosi kaksinkertainen pitsimyssy. Hänen kasvonsa olivat ehkä surullisemmat, joskaan eivät niin ankarat kuin tavallisesti. Hän ei katsellut mitään ympärillään; joskus hänen surumieliset silmänsä vaan osuivat Europan kuninkaitten muotokuviin, joiden joukossa hänen esi-isiensä, Ranskan kuninkaitten kuvat loistivat ensimäisinä.
Musta puku oli prinsessain tavallinen asu; sen laskosten kätkössä oli vielä siihenkin aikaan suuret taskut, jollaiset olivat olleet entisillä taloudellisilla kuningattarilla, ja Madame Louisella oli vyössään kultarenkaassa kuten heilläkin monien arkkujensa ja kaappiensa avaimet.
Kuningas tuli hyvin miettiväiseksi nähdessään, miten ääneti ja varsinkin miten tarkkaavasti tämän tulevan keskustelun päätöstä odotettiin.
Mutta galleria on niin pitkä, etteivät katselijat, jotka seisoivat sen molemmissa päissä, voineet häiritä itse näytteleviä henkilöitä. He kyllä katselivat, se oli heidän oikeutensa; he eivät kuulleet, se oli heidän velvollisuutensa.
Prinsessa meni jonkun askeleen kuningasta vastaan, otti häntä kädestä ja suuteli sitä.