Ja hänen äänessään oli katkera sävy, joka käänsi kuninkaan huomion erikoisesti häneen.
— Mistä sinä sitä päättelet, Varis? — kysyi kuningas. — Vai uskoiko Louise lähtiessään asiansa sinulle? Ihmettelisinpä sitä, sillä hän ei suurestikaan pitänyt sinusta.
— Vai niin, ma foi! No, joka tapauksessa maksan hänelle samalla mitalla, — vastasi prinsessa Sofia.
— Erinomaista, — sanoi Ludvig XV, — vihatkaa, inhotkaa toisianne, panetelkaa toisianne, se on teidän oma asianne; kunhan ette vaan vaadi minua palauttamaan järjestystä amatsoonien valtakunnassa, on se minusta yhdentekevää. Mutta tahtoisinpa tietää, millä tavalla Louise-parka minua muka kiusaa?
— Louise-parka! — huudahtivat prinsessat Viktoria ja Adelaide yhtaikaa, työntäen huuliansa kumpikin eri tavalla töröön.
— Ettäkö millä tavalla hän teitä kiusaa? No hyvä, sanonpa sen teille, isäni.
Ludvig heittäytyi suureen nojatuoliin niin lähelle ovea, että pakotie oli hänelle aina auki.
— Sillä tavalla, — jatkoi prinsessa Sofia, — että Madame Louisea kiusaa hiukan samanlainen paholainen kuin aikoinaan Chelles'n abbedissaakin ja että hän menee nyt luostariin tekemään kokeita.
— No, no, — sanoi Ludvig XV, — ei kaksimielisyyksiä, pyydän, sisaresi kunniasta; siitä ei ole kenelläkään ollut vielä mitään sanomista, vaikka ihmiset yleensä niin paljon lörpöttelevät pahaa toisistaan. Älä sinä siis koetakaan.
— Minäkö?